maanantai 10. joulukuuta 2012

Medvedev ja Ufot

Lännessä Medvedevin ufo sanomisia on väitetty mustaksi huumoriksi mutta itse epäilen että Medvedev pikemminkin pyrkii pikkuhiljaa tuomaan asioista oikeampaa tietoa julkisuuteen. Vakavia ja todellisia asioita monesti kerrotaan huumorin keinoin, koska iso osa ihmisistä ei kykene hyväksymään totuutta sellaisena kuin se on.

Pidän olemassaolevan tiedon perusteella hyvin epätodennäköisenä, että avaruusolennot eivät olisi todellisia ja vierailut maapallolla jatkuvia. Ufo raportteja tulee niin paljon, etteivät ne kaikki voi olla mitenkään väärennettyjä. Lisäksi suurvaltojen edustajat ovat useaan otteeseen myöntäneet ufojen todellisuuden peitellyin ilmauksin. Salailu voi loppua jossain vaiheessa, koska salailussa ei loppujen lopuksi ole mitään järkeä, koska salailuun vain menee valtavasti voimavaroja ja siitä ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Ilmeisesti salailuun lähdettiin, koska ajateltiin, että suuri yleisö ei pysty ufo asiaa käsittämään ja yhteiskunta menee sekaisin. Ilmeisesti myös pelättiin mahdollisia seurauksia taloudelle, jos ihmiset eivät enää usko virallisia "valheita". Kansalle on valehdeltu vuosituhansien ajan eliitin toimesta. Ehkä uskonnolliset johtajat ja poliittiset johtajat olivat myös huolissaan miten käy vuosisatojen kuluessa valheella luotujen uskontojen jos niiden ufo alkuperä tulee selville. Maailman kansakuntia on nyt vuosikymmenten ajan valmisteltu Hollywood elokuvilla ja youtube videoilla ufojen todellisuuteen. Ufo asioista on nyt vuosikymmeniä pyritty valistamaan kansaa ja pikkuhiljaa väestö voi olla valmis hyväksymään lopullisen totuuden Jeesuksesta ja monista muista historiallisista tapahtumista ja ihmisen paikasta universumissa.
http://www.examiner.com/article/russian-prime-minister-s-et-remarks-follow-1997-official-disclosure

http://en.giorgiobongiovanni.org/some-news/ufo-and-irrefutable-evidence/3469-fidel-castro-spacecraft-at-a-russian-base.html

Ihmiskunta joutunee pian todistamaan sen tosiasian, että suurin osa kansasta on elänyt valheessa ja totuus on vallan toisenlainen kuin he ovat uskoneet. Moni ei varmasti kestä totuutta eli monelle valheessa eläminen olisi parasta huumetta mutta toisaalta totuus myös vapauttaa.
http://jorgemartin-enigmasdelmilenio.blogspot.it/

http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/12/20/venajan-presidenttia-tiedotetaan-avaruusolennoista/
Nämä Medvedevin karkeaksi pilaksi tai satiiriksi tarkoittamat puheet muistuttavat erehdyttävästi lausuntoja, joita eräs toinen Venäjän pääministeri Mihail Kasjanov esitti juuri ennen kuin sai potkut. Kansaa valmistettiin pääministerin vaihdokseen silloin levittämällä kaskua, jossa kerrottiin judo-ottelusta, joka järjestettiin presidentti Putinin ja pääministeri Kasjanovin kesken. Ottelun voitti entinen pääministeri Kasjanov.
http://yle.fi/uutiset/venajan_verkossa_avaruusolentoja_ja_tiedustelupalveluja/6415995

Medvedevin puheita mm. YLE kuvaa pilaksi/satiiriksi. Medved ilmeisesti kuitenkin sanoi asiat niin kuin ne ovat eikä sanomisissa ollut satiirin häivääkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti