perjantai 5. helmikuuta 2021

Heikki Kulju, Reptiliaanit ja Dragonit

 Kuten reptile-liskorotu ja dragon-rotu ovat kaksi tällaista, joita pidetään pahiksina. Ne ovat aiheuttaneet paljon ongelmia aurinkokunnassa ja valloittaneetkin osan planeetoista. Ne ovat älykkäitä ja teknisesti kehittyneitä yksilöitä, ja ne eivät hyväksy sitä, että maapallo on vapaan tahdon planeetta. Nämä rodut eivät tunne sellaista asiaa kuin vapaa tahto. Ne vihaavat sellaista näkökantaa.

https://www.voice.fi/ilmiot/a-180789 

Heikki Kulju ei selkeästi pidä reptiliaaneista (matelijoista). Eikö tuo ole jo avaruusrasismia? Missä on näyttö, että matelijat ovat jotenkin muita pahempia?

http://reflectionsonfilmandtelevision.blogspot.com/2019/04/ufo-square-triangle.html

TV:stä on tullut useita sarjoja ja elokuvia missä matelijat on tuotu negatiivisesti esiin. 

David Icke, entinen jalkapalloilija ja nykyinen salaliittokirjailija toi liskoihmistarinan laajaan tietoon 1990-luvulla. Icken mukaan suurin osa maailman valtiojohtajista on ulkoavaruudesta peräisin olevia liskoihmisiä. Icken väitteet ovat herättäneet mielenkiintoa paitsi niiden eriskummallisuuden vuoksi, myös siksi, että Icke oli jo ennen niiden esittämistä kuuluisa jalkapalloilija ja kommentaattori ja siksi, että hän oli onnistunut sulauttamaan supersalaliittoväitteeseensä valtavan määrän aiempia salaliittoväitteitä muun muassa päivittämällä niissä esiintyneet juutalaiset liskoihmisillä.[3] Kuningatar Elisabet II:n ja kuninkaallisen perheen jäsenten väittäminen liskoihmisiksi varmisti Icken aseman keskeisenä salaliittojulistajana. David Icken tuotannossa siirtymä new age -ajattelusta salaliittoihin ajoittui Salaiset kansiot -televisiosarjan tuotannon ja suosion aikoihin ja Icke toisti samoja teemoja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Liskoihmiset

Thousands of years ago, the reptilian beings [from the constellations Orion, Sirius, and Draco] intervened on planet Earth and began interbreeding with humans. Not physically, however, but rather through the manipulation of the human coding, or DNA. Icke states that it is no coincidence that humans have fundamental reptilian genetics within their brain.

https://www.theatlantic.com/national/archive/2013/10/how-spot-reptilians-runing-us-government/354496/

Itse en jaksa uskoa, että olomuotoaan muuttavat Reptiliaaneja olisi olemassa ja he maailman johtajat olisivat todellisuuessa niitä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti