Riivaajat kirkossa. Valtionkirkon asema ja talous ovat kriisissä. Samaan aikaan kirkkosaleissa saarnataan, että lääkkeet ovat saatanan tie ihmiseen. Toimittaja Kirsi Skön.http://areena.yle.fi/tv/1806102
Itseasiassa ilmeisesti koko kristinusko käy kokolailla joutavanpäiväiseksi jos nämä käsitteet trivialisoidaan, koska koko kristinusko perustuu niihin.
Vaikka en kirkkoon kuulukaan, olen käynyt kuuntelemassa muutaman kerran Pirkko Jalovaaraa ja mielestäni hänen opetuksensa on raitista ja Raamatullista. Jos Raamattu opettaa demoneista ja niiden yhteydestä sairauksiin, olisi silloin toimittajan täytynyt ottaa lainauksia Raamatusta tai olisi edes ollut syytä tutkia miten asia Raamatussa esitetään. Mutta toimittaja tukeutuikirkkovaltuutettuun joka tuskin koskaan on Raamattua edes avannut. Raamattu on meidän uskovien ainoa ohjenuora ja meidän on tukeuduttava sen antamaan tietoon eri asioista.
Raamatun henkilöistä Jeesus puhuu kaikkein eniten demoneista, niiden ulosajamisesta, sairauksista ym. Mutta tämä ei tunnu enää soveltuvan kaikille maallistuneille luterilaisille. Niin Jalovaara kuin myös se Hyvinkäällä toimiva pappikin tekivät hyvin selväksi etteivät KAIKKI sairaudet ole demoneista lähtöisin.Vaatii henkien erottamisen armolahjaa tunnistaa mikä on ja mikä ei. Ja tämän armolahjan on melkeinpä pakko toimia jos on tuollaisessa työssä kuin missä Jalovaara tällä hetkellä on.
http://artolehkamo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133789-ylen-demonista-journalismia
Monet haluavat vaimentaa kristinuskon demoniopin ja siirtää kristinuskosta pois kaikki nämä ainekset. Jäljelle jäävä uskonto ei kylläkään enää ole kristinusko vaan jotakin muuta.
http://theresurgence.com/2010/04/28/what-demons-say-about-jesus-christ
http://en.wikipedia.org/wiki/Exorcism_of_the_Gerasene_demoniac
Raamatun käsiteavaruudessa demoni ei siis ole mikään mielisairaus tai leikillinen ilmaisu sairaudelle vaan tarkoittaa todellakin demonia ja erilaisia Saatanan kätyreitä tai avustajia.
http://bible.org/seriespage/demons-and-pigs-matthew-828-34
http://www.net-burst.net/demons/demonic.htm
Avaruusolentoja on nähty monessa kristillisessä piirissä demoneihin liittyvinä ilmiöinä. Tieteellisiä todisteita ei ole olemassa demoneiden olemassaolosta ja ilmeisesti nykytiede pitää demonien kaltaisia ilmiöitä ihmisten mielisairauksien tuotteena.
- Scripture gives only a few examples of those troubled by demons and, as discussed, even these are likely to be extreme examples. Interestingly, their symptoms varied widely from person to person. Here’s a list of symptoms I’ve quickly gathered:
- * Psychic ability (Acts 16:16)
* Seizures (Matthew 17:15)
* Physically stooped (Luke 13:11)
* Inability to speak (Matthew 9:32)
* Deafness (Mark 9:25)
* Blindness (Matthew 12:22)
* Screaming (Mark 5:5)
* Supernatural strength (Mark 5:3-4; Acts 19:14,16)
* Refusing to wear clothes (Luke 8:27)
* Demonically driven to homelessness (Luke 8:27,29)
* Self-harm (Mark 5:5)
- Scripture doesn’t say “Legion” cut himself on stones (not, as I once supposed, injuring himself as he thrashed about uncontrollably) but cutting himself with stones.
- When Scripture says that Saul was troubled by an evil spirit it chose a word meaning to be terrified by (1 Samuel 16:14). When Paul said we have not received a spirit of fear, (2 Timothy 1:7) was he alluding to the existence of such spirits?
Demons seem to afflict their victims spasmodically, rather than constantly. Thus we read of “Legion,” “many times it had seized him” (Luke 8:29), and of the boy with seizures, “whenever it seizes him” (Mark 9:18). This suggests that, between bouts, a person might have no observable symptoms.
http://www.net-burst.net/demons/demonic.htm
Raamatun demonikuvaukset ovat luonnollisesti oman aikansa ihmisten kirjoittamia ja siten ne pitää ymmärtää sen aikaisesta käsitysmaailmasta käsin.
http://www.gotquestions.org/Suomi/riivaajan-asuttama.html
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1102003030
http://www.arvioikaa.com/OR2.html
http://www.ortodoksi.net/index.php/Demoni
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133776-demonit-irti-kirkossa-kirkkoherran-luvalla
http://paholaisen-asianajaja.blogspot.fi/2013/02/piru-viekoon-demonologiaa-suomen.html
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=26600
Pirkko Jalovaara taistelee Perkeleen kätyreitä vastaan rukouksen voimalla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Jalovaara
http://uskonaskel.phpbb.fi/viewtopic.php?f=2&t=1037
http://www.kristilliset.com/rukousjasielunhoito.php
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/6748-pirkko-jalovaara-vaatii-arkkipiispa-leon-eroa
http://juffo.blogspot.fi/2013/02/mikrosirut-ja-pedonmerkki.html
Olen aikaisemmin kirjoittanut, että Islamissa on suurin piirtein samankaltainen demonikäsitys kuin kristinuskossa.
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2013/02/24/ufoja-havaittu-helsingissa/
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2011/09/19/jeesuksen-kasvot-koivussa/
http://juffo.blogspot.fi/2012/12/juutalaiset-sionismi-ja-nwo.html
http://ranneliike.net/teema/kuin-1970-lukua-pahojen-henkien-manaaminen-jatkuu-yha?aid=9542
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288543649299.html
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10645-jalovaara-eivaet-kaikki-sairaudet-eivaet-johdu-demoneista
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10644-piispa-askola-jumala-toimii-terveydenhuollon-ja-laeaekkeiden-avulla
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10638-kansliapaeaellikkoe-jalovaaran-opetukset-radikalisoituneet-huolestuttavaan-suuntaan
Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa on vahvasti vastaavantyyppisiä kristillisyyden muotoja. Jeesus ainakin Raamatun mukaan myös taisteli aktiivisesti perkeleen kätyreitä eli demoneita vastaan. Nyky-Suomessa normaali kristinusko on liian rankkaa saatanan riivaamalle kansalle.
Raamatun mukaan parantaminen ei ole aina Jumalan ihme vaan se voi olla myös Saatanan myyräntyötä uskovaisten harhauttamiseksi. Monet kristityt pitävät Saatanan ovelimpana temppuna nyky-Suomen käsitystä, että Saatanaa ei ole edes olemassa. Moderni suomalainen "kristinusko" on muuttunut niin paljon, että Kirkossa ei enää Saatanaa pelätä eikä Jumalaa ylistetä vaan metkut ovat vallan toiset.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/10633-kirkossamme-tarvitaan-opetusta-henkivalloista
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133908-jeesus-ja-jalovaara-seka-arkkipiispan-inkvisitio