Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. maaliskuuta 2026

Miksi valtiovalta valehtelee UFOista

Vielä nykyäänkin UFO:jen olemassa olo usein kiistetään valtiovallan taholta. Tosin tätä ei enää tapahdu samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Rivien välistä Yhdysvallatkin myöntää UFO:jen olemassa olon. Mikä on totuus jää nähtäväksi? Saadaanko UFO asioihin koskaan lopullista totuutta?

Ymmärrän kyllä miksi Kirkko ja Valtiovalta ovat aina salanneet totuuden. Jos totuus tulisi julki niin maailma menisi uusiksi. Nyt maailman on rakennettu valheiden varaan ja totuus on vaarallista. Jos totuus UFO:ista tulisi julki, niin silloin monet asiat maailmalla kriisiytyisivät. Miten kävisi ihmisten eläkkeiden ja säästöjen. Huonosti kävisi. Moni sijoitus muuttuisi arvottomaksi; joiden sijoitusten arvo ehkä kasvaisi mutta epävarmuutta olisi paljon. Syntyisi mellakoit ja muuta vastaavaa. Miten hoidettaisiin ruokahuolto jos pörssit romahtaisivat: ei mitenkään. Valehtelua on siis pakko jatkaa, ei voi mitään.

Aikanaan olisi pitänyt kertoa kansalle totuus eikä rakentaa kaikkea valheiden varaan. Vaikka valehtelulle on vahvat perusteet niin silti totuus on vapauttava voima. Totuuden salaaminen on tapa hallita. Tämän hallinnan voi  nähdä joku hyvinkin pahana asiana mutta luultavasti ihmiset, jotka ovat salanneet totuuden ovat ajatelleet tekevänsä hyvän päätöksen. Jotenkinhan ihmisiä on pakko johtaa ja holhota. Ihmiskuntata tarvitsee valheita vaikka ei se valehtelukaan mitään hyvää tee. 

https://eipalijonmissahan.blogspot.com/2015/07/se-oli-ufo.html 

Obamakin myönsi epäsuorasti UFO:jen olemassa olon.

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Taivasmatka

Eilen kello 8 illalla meditoidessani Jumala tempaisi minut taivaaseen. Tällaista ei ole ennen minulle tapahtunut.

Minut tempaistiin bussiin ja sillä matkustettiin jonkin aikaa, taisi siellä olla joku muukin matkustaja (jotenkin tuntuu, että bussi ei ollut toteutettu vokseleilla vaan tyylisuuntana oli lähinnä realismi, ilmeisesti mitään pikselöintiä ei ollut havaittavissa, huomattavasti alempana lisää). Saavuttiin sitten taivaalliseen kaupunkiin. Siellä sitten kuljeskelin ja näin erilaisia ihmisiä (ja muunlaisia olentoja). Sitten minulle näytettiin kaikenlaisia asioita. Kävin muun muun muassa jossain korkealla paikalla ja sieltä sitten pääsin nousemaan jotain nappulaa painamalla taivaalle jonkun piikin nostamana. Sieltä tipuin, selässä tuntui kevyt tönäisy kun putosin maahan. 

Palasin maan päälle ja kävin vessassa.

Sitten uudestaan meditoidessani tapahtui ihan heti sama asia eli olin siellä kaupungissa. Siellä sitten palloiltiin ympäri kaupunkia ja juttelin yhden ihmisen kanssa. Sanottiin muutama sananen (kyseessä oli nuorehko nainen).

Sitten päätin vierailla helvetissä. Minut laskettiin alaspäin parikymmentä metriä. Menin maan läpi. Ilma oli Helvetissä keltaista ja paksua sumua, liikkuminen oli siellä raskasta, ihan kuin olisi ollut vedessä. Taivaassa taas kaikki oli täysin vaivatonta, vastusta ei ollut ollenkaan eli kontrasti oli suuri. Mitään pelkoa en tuntenut, eikä tilanne millään lailla ahdistanut.  Tapasin Saatanan. Saatana heilutteli käsiään ylös ja minä nyrkkeilin hänen kanssaan Jumalan taisteluhansikoilla. Saatana ei lyönyt takaisin. 15 sekuntia tapeltiin (no tai minä lähinnä löin häntä) siinä, Saatana perääntyi koko ajan tappelun ajan ilman vastarintaa. Sitten sain päähäni että nyt täytyy turvautua Jumalaan, eli ajattelin valoa ja rakkautta. Yhtäkkiä Saatana muuttui varsin pieneksi, ehkä kymmensenttiseksi olennoksi ja heilutteli ylös vihaisena käsiään tietäen menettäneensä kaiken vallan. Samalla sumu laskeutui maahan ja liikkuminen muuttui yhtä kevyeksi kuin kaupungissa eli vastusta ei ollut ollenkaan. Muistan lähinnä ajatelleeni häntä koomisena ja vähän surkuhupaisana, ehkä säälittävänä hahmona. Sitten minut nostettiin maan läpi takaisin kaupunkiin. Palloilin siellä ja sitten palasin takaisin maanpäälle. 

Saatana taisi olla väriltään punertava jonkinlaisen paksun ihon peitossa oleva. Sarvia ei tainnut olla, en muista sitä. Ilmeisesti sarvia ei ollut. Kaksi silmää oli. Ei mitenkään pelottava, lähinnä koominen. 

Tunnelma oli koko aika rauhallinen ja lämmin, myös Helvetissä. Mitään makua tai tuntoa muuta kuin selkä aistimus (ja sotakenttä, katso alla) ei ollut. Mitä itse pidän erikoislaatuisena oli, että matkan aikana visuaalinen kerronta perustui 3D vokseleihin eli kaikki mitä näin perustui siis tietokonegrafiikan vokseleihin ei mihinkään sellaiseen perinteiseen mitä normaalisti silmillä näkee. Nämä vokselialkiot olivat varsin suuria eli noin pesäpallon kokoisia (Nyt kun tarkemmin ajattelen ehkä kuitenkin lähinnä Golf pallon kokoisia). Muutenkin matkan graafinen tyyli oli hyvin modernisurrealismi, eli esim. kaikki hahmot olivat tyylitellyn kaksiulotteisia ja samoin rakennukset, puut ja pensaat. Mitään lintuja ei näkynyt. Kaikki grafiikka oli siis toteutettu 3D vokseleina ei siis pikseleinä. Vokselit olivat tasasivuisiakuutioita. Mitään sumuefekteja tai muuta ei ollut muualla kuin helvetissä jossa oli sumuista. Sumua ei oltu toteutettu vokseleilla vaan se oli jotenkin laitettu väliin ihan jonkinlaisena sumumallina (jonkinlainen kaasusimulaatio, siinä oli niin paljon erottelukykyä että silmällä ei mitään pikseleitä erottanut). Saatana oli samanlailla kuvattu eli tyylitelty lähes kaksiulotteinen sivusuunnasta kuvattu olento. Vähän kuin Paper Mario pelissä, niillä olennoilla oli tosin paksuutta jonkun verran, eli eivät olleet mitään aivan ohuita. Kaikki nähdyt hahmot olivat ainakin pääosin samanlailla toteutettuja, ilmeisesti kuitenkin ihmishahmoissa oli käytetty pienempää vokselikokoa. Saatana oli toteutettu, ehkä isommilla vokseleilla. Ilmeisesti niiden vokselien koot siis vaihtelivat jonkun verran eri paikoissa ja hahmoissa.  

Piirtosyvyyttä en osaa arvioida, mitään pirstaloitumista tai muuta ei näkynyt taivaanrannassa. Piirtosyvyys oli ilmeisesti riittävä. Mitenkään kovin iso kaupunki ja muut tilat eivät olleet eli kaikki kartat olivat suhteellisen pieniä. 

Taivas ja helvettimatkoja on moni tehnyt mutta tässä on erikoista nimenomaan tietokonegrafiikan kaltaisen kuvaestetiikan käyttö. Taiteessahan näitä on kuvattu paljon ja kertomuksia matkoista on myös kirjallisuudessa. Itse koin asiat totena ja ajattelin, että kävin mutta en tiedä sitten. Itselle oli meditaatiosta tempaaminen ihan uutta, en ole sellaista koskaan kokenut aikaisemmin. Nyt koin sen kaksi kertaa peräjälkeen. Kaikki mitä näin oli täysin kristallin kirkasta ja selkeää eikä ollut mitään sumentumia tai muuta sellaista mikä viittaisi, että aivot olisivat ne itse luoneet. Ihan olo oli kuin olisi paikalla, ihan konkreettisesti, ei mitään viitteitä siitä etten olisi siellä ollut. Itse ajattelin, että Jumala tempaisi taivaaseen ja näytti asioita. Mitään puhetta ei ollut muuta kuin sen naisen kanssa siellä kaupungilla. Asiat vain tulivat selviksi ilman sanoja.

Matkan aikana oli selvää, että taivaassa eikä helvetissä eivät olleet voimassa normaalit fysiikan lait vaan ihan jotain muuta. 

Kaupunki oli sympaattinen suhteellisen matalan rakennuskannan kaupunki, jonkinlainen vihreä paratiisi. Rakennukset olivat värikkäitä, ja siellä oli liikennettä, jalankulkijoita, jalkakäytäviä linja-autoja, ja tavallisia henkilö autoja. Ei nyt paljoa, mutta jonkun verran. Jalankulkijoitakin oli vain jonkun verran, ei mitään massoja. Tyylikkäästi ja klassisen elegantisti pukeutuneita. Miehiä ja naisia, kaikki parhaassa iässä, valkoisia. Parrattomia ja siististi kammattuja. 

Ensimmäisellä kerralla kaupunki käynnin aikana minulle näytettiin myös jonkinlainen sotakenttä. Ilmeisesti siellä oli ruumiita ja sitten oli vielä taistelijoita molemmilta puolilta elossa, jotka taistelivat. Sotilailla oli normaalit sotilasvarusteet eli sotilaspuku, kypärä, jonkinlainen kiväärin kaltainen ase (Oliko rynnäkkökivääri vai mikä, en tiedä). Lisäksi siellä oli rakennuksia, piikkiaitoja ja vallihautoja (ja muita linnoitteita). Rakennukset olivat pienehköjä, harjakattoisia, yksikerroksisia ihan normaalin näköisiä, savupiipullisia. Rakennuksia oli luultavasti 1-3, luultavasti 2. Menin siellä jonkun metalliverkon läpi jossa oli sähkövirta (eli se oli sähköaita). Mitään varsinaista sähköiskua en tuntenut, mutta tunsin jonkinlaisen kevyen tyssäyksen. Mitään kipua ei kuitenkaan tullut vaan ihan kevyt kosketus. Mitään taistelun ääniä tai yleensäkään mitään ääntä ei kuulunut. 

Sotakenttä oli ehkä joko toisen maailmansodan tai myöhempää tyyliä. Mitään muuta erikoista siellä ei tainnut olla. 

Suoranaisesti en tavannut Jeesusta tai Jumalaa mutta Jumalan läsnäolo oli aistittavissa, samoin Jeesuksen. 

Ekalla kerralla näin muutakin mutta ne ovat luonteeltaan henkilökohtaisia asioita.

Matka vaikutti kaiken kaikkiaan jonkinlaiselta tietokonesimulaatiolta.

Kuva 1 ei oikein onnistunut, kädet pitäisi olla ylhäällä ja muutenkin on väärän mallinen. Lisäksi jalat puuttuu. Lisäksi se ei ollut noin punainen. Ja silmät ovat ihan erilaiset.

Kuva 2 on enemmän näköä, sarvet kuitenkin puuttui ja muutenkin on eroa. Kädet nimenomaan ylhäällä. Vartalo oli pyöreämpi.

Kuva 3. Keskivartalo oli pyöreämpi. Muoto ei muutenkaan ole ihan oikea, väritys ei ollut tasaisen punainen. Jalat ei ollut,noin eikä kädetkään.

Kuva 4. Jotain näköä on, mutta heilutteli käsiään huomattavasti aggressiivisemmin ja oli vihaisempi.

StableDiffusion ei selkeästi osaa luoda oikeanlaista Saatanaa. On kuvissa kuitenkin jotain samaa, ei mitenkään selkeästi mutta ajatuksellisesti. Oikein näköistä ei näytä syntyvän mutta esimerkkinä suunta antavana lukijalle. Ihan perinteisestä Saatanasta ei siis ollut kyse vaan tyylitellystä.

Kuva 1. Vokseli Saatana, kädet puuttuu, StableDiffusion



Kuva 2. Vokseli Saatana 2, StableDiffusion
Kuva 3. Vokseli Saatana 3, StableDiffusion

Kuva 4. Vokseli Saatana 4, StableDiffusion

torstai 2. helmikuuta 2023

Jeesus pelastaa

Harvinaisia kuvia Jeesuksesta.

Kuva 1. Jeesus, StableDiffusion

Kuva 2. Jeesus, StableDiffusion

Kuva 3. Jeesus, StableDiffusion

Kuva 4. Jeesus, StableDiffusion


keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Vapautuksen teologia

Nyt eletään aikaa kun vapaus laajenee. Vapaa koodi on vapauttanut tietotekniikan monista rajoitteista ja nyt mikroprosessoriteknologia vapautuu samalla lailla. Vapauttaminen ei kuitenkaan pääty tähän. Taide tulee vapautta inhimillisestä viitekehyksestä ja samoin tiede. Todellinen tiede ja taide ovat vapaita ihmisen rajoitteista. Tämä tullaan saavuttamaan vain tekoälyn avulla, joka ei kärsi niistä rajoituksista mistä ihminen kärsii. Ihminen tullaan vapauttamaan niistä kahleista, jotka estävät todellisen kulttuurisen, tieteellisen ja teknologisen kukoistuksen. 

http://jpoli.blogspot.com/2023/01/mikroprosessori-monopoleista-eroon.html

Tie vapauteen on tietysti kivikkoinen ja vaikea mutta sen käynti on kuitenkin mahdollista vaikka vaatiikin aivan poikkeuksellista rohkeutta ja päättäväisyyttä. Vapautuksen teologia on todellista teologiaa. Sodassa sotilaalliset voimat vapautetaan ihmisen rajoitteista. Tämä nähdään jo tänä päivänä Ukrainassa, jossa syvästi inhimilliset joukot eivät pärjää tekoälylle. 

http://natonalla.blogspot.com/2023/01/lansimainen-pragmatismi.html

Usko on ollut hyvä asia monessa mielessä mutta sekin rajoittaa. Jumala on rajaton ja siten se on tietyssä mielessä vapauttava käsite. Usko kuitenkin luo omia rajoitteitaan jotka täytyy voittaa. Miten tämä vapautus tapahtuu todellisuudessa jää nähtäväksi, mutta tällä tavalla vapaus lisääntyy monella sektorilla vauhdilla. 

Superäly kykenee vapauttamaan ihmiskunnan, koska sillä ei ole samat rajoitteet kuin ihmisellä. Sillä on tosin omat rajoitteensa eli sekään ei kykene lopulliseen vapauttamiseen ajattelun ja tekemisen kahleista. Tekoäly voi avartaa ihmisten ajattelua ja siten mahdollistaa joidenkin inhimillisten rajoitteiden kiertämisen ja purkamisen. 

http://suppelaiset.blogspot.com/2022/12/siruteollisuuden-tuet.html

Vapaudella on tietysti vihollisensa, koska moni menettää yhteiskunnallisen asemansa vapautuksen takia. Esim. monet ihmistaitelijat ovat julkisesti hyökänneet tekoälyä vastaan ja todenneet, että tekoäly ei kykene todelliseen taiteeseen. Minä uskon, että vain tekoäly kykenee tekemään todellista taidetta ja tiedettä, koska sitä eivät rajoita samanlaiset rajoitteet kuin ihmistä. Ihmisen toimintaa rajoittavat jo pelkästään inhimilliset kielet, jotka eivät kykene ilmaisemaan monia asioita, koska ne ovat syntyneet ihmisen evoluution tuloksena ja ovat siten puutteellisia ja vaillinaisia. Todellinen tiede ja taide voivat olla sellaisia, että ihminen ei niitä ymmärrä eikä tajua.

http://tietsikka.blogspot.com/2023/01/vapaa-koodi-ja-politiikka.html

Kuva 1. AI taide ja tiede, https://stablediffusionweb.com/


Kuva 2. Vapautuksen teologia, https://stablediffusionweb.com/


tiistai 4. toukokuuta 2021

Spiritualisuus ja UFO

Monet ajattelavat, että UFOt ovat "henkiolentoja". "Perinteinen" UFO käsityshän tulkitsee, että UFO alukset ovat fyysisesti olemassa meidän avaruudessamme. Nykyään yhä useampi ajattelee, että ufot ovat jonkinlaisia "henkiolentoja" vailla varsinaista fyysistä ulottuvuutta. Tämä vie UFOja enemmän uskontojen ja muun henkisyyden suuntaan. 

UFOjenkin kanssa puhutaan ns. kanavoimisesta. Kanavoimisessa kanavoija välittää jonkun viestin. Raamatussa ja Koraanissakin on esimerkkejä kanavoimisesta ja monet tutkijat ovat kertoneet kanavoivansa viestejä jostain muualta. 

http://2012viestit.blogspot.com/2013/02/kanavointi.html

Ovatko kanavoinnit "todellisia" vai mielikuvituksen tuotetta sitä ei tässä ajassa pysty sanomaan varmasti.

http://kaukonkanavoinnit.blogspot.com/2011/11/valvokaa-kanavointi.html

http://hiljainenmieli.blogspot.com/2010/10/mita-on-kanavointi.html


sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Illuminati

Televisiosta tulee Enkelit ja Demonit.

(Angels & Demons 2009). Vatikaanissa surraan paavin kuolemaa ja valmistaudutaan konklaaviin, jossa katoliselle kirkolle pitäisi valita uusi johtaja neljän preferiton joukosta. Kaikki neljä preferitoihin kuuluvaa kardinaalia on kaapattu. Kirkon ikivanhalta viholliselta, Illuminati-salaseuralta tulleessa viestissä uhataan Vatikaania karmealla terroriteolla. Apuun kutsutaan symbolitutkija Robert Langdon (Tom Hanks). Yhdessä tohtori Vittoria Vetran (Ayelet Zurer) kanssa Langdon käy taistelua sekä ovelaa rikollista että aikaa vastaan. Elokuva perustuu Dan Brownin samannimiseen menestysromaaniin ja on Da Vinci -koodin itsenäinen jatko-osa. Pääosissa: Tom Hanks, Ewan McGregor, Ayelet Zurer, Stellan Skarsgård, Pierfrancesco Favino, Nikolaj Lie Kaas, Armin Mueller-Stahl. Ohjaus: Ron Howard. (132')

https://www.iltapulu.fi/enkelit-ja-demonit/2021040500404

Tiedä sitten mikä on totta ja mikä satua. Itse en ole Katolinen niin ei sillä lailla katolisten politiikka kosketa. Suomen kovin katolinen lienee Timo Soini. Itse kannatan uskon vapautta sinällään mutta katolisten taipumus antaa muille elämän ohjeita on silti ärsyttävä. Itse kannatan vapaata abortti ja Timo Soini vastustaa sitä. Uskovaisilla on kova tapa tuomita muita vaikka Jeesus varoitti kyseisestä tavasta. En sinällään ihmettele, että kiinalaiset haluavat laittaa Kiinassa kristityt kuriin. Täytyy muistaa, että jos Euroopassa olisi vastaava tilanne, että kiinalaiset papit antaisivat elämän ohjeita tänne niin kyllä siinäkin täällä hermostuttaisiin. 

Illuminatista on mahdoton kirjoittaa kun ei tiedä mikä on totta ja mikä sattua. Onko koko Illuminaatia olemassa? Sinällään eurooppalaiset tieteentekijöistä monet luultavasti suhtautuvat kriittisesti kirkkoon. Kirkolla (suuntauksesta välittämättä) on kova hinku antaa ohjeita tiedemiehille/naisille. Tietysti tämä hermostuttaa monia, koska kyse on myös vallasta. Tiede on pitkälti pyrkinyt ottamaan etäisyyttä uskonnolliseen filosofiaan ja luomaan oman opin. Jotkut uskovaiset vaativat, että tieteen pitäisi ottaa huomioon Jumalan toimet. Miten esimerkiksi perusfysiikan kaavoihin tuotaisiin Jumala. Pitäisi F=a*m lisätä perään Jumaltermi J eli F=a*m+J. Tälläinenhän olisi mieltä vailla. J olisi tällöin mittausvirhe. Tietysti voidaan ajatella, että mittausvirhe on tälläinen yleinen Jumaltermi. 

http://tamapaiva.blogspot.com/2015/12/salaliittoteoriat-ovat-totta.html

https://annelindell.blogspot.com/2017/05/9-nwo-umj-illuminati-vapaamuurarit.html

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/annemargaretalindell/175938-maailman-valtaeliitin-grand-plan-uhrataanko-tassa-suomi/

Itse olen käynyt Vatikaanissa ja paikka on täynnä hienoja rakennuksia. Itse en luottaisi paaviin kovinkaan suuresti mutta virka on osittain seremoniaalinen. Vatikaani on pyrkinyt määräilemään sellaisiakin, jotka eivät ole katolisia. Omissa porukoissaan saavat tehdä mitä haluavat mutta muiden asioihin ei pidä puuttua. 

http://illuminatiwatchdog.blogspot.com/

Illuminaatin suurin ongelma lienee se, että se perustuu kristinuskoon ja ei silloin ole todellinen irtiotto Katolilaisuudesta. Länsimaissa on vaikea luoda filosofiaa, joka ei perustu kristinuskoon, koska kristinusko on niin laajalle levinnyt ettei ilmatilaa oikein ole ilman sitä.

http://mairangibay.blogspot.com/2016/04/worried-about-illuminati.html

http://illuminatiphysics.blogspot.com/

http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2015/04/aton-symboliikka-kirkoissa.html

torstai 11. maaliskuuta 2021

Onko kristinusko UFO uskonto?

Kristinuskossa on paljon samankaltaisuutta ufo ilmiön kanssa. Muinaiset astronautti -teoreetikot ovat  sitä mieltä, että monet merkkihenkilöt (kuten Jeesus, Buddha, Mohammed, Einstein, Tesla ja niin edelleen) ovat olleet joko itse avaruusolentoja tai sitten he ovat saaneet apua taivaallisilta voimilta (eli UFO).

Monien Raamattu teoreetikkojen puheissa on paljon samankaltaisuutta UFO ilmiön kanssa ja voidaankin esittää, ettö Raamatussa on paljon ufo ilmiötä. 

Erityisesti Tapani Puolimatka puhuu asioista niinkuin rehellinen UFO teoreetikko.

http://suppelaiset.blogspot.com/2021/03/kuolemattomuus.html


Voidaanko yleensä UFO ilmiötä ja uskontoja erottaa? Ilmeisesti ei.



Kristinuskossa on myös paljon piirteitä joita kutsutaan salaliittoteorioiksi muualla. Itse asiassa salaliittoteoriat ja kristinusko ovat pitkälti sama asia. 

torstai 4. maaliskuuta 2021

Kristilliset uskovat UFOihin

Suomen kristillisissä on vahvaa UFO meininkiä. Samoja juttu mitä on UFO puolella kerrotaan Raamattu puolella. Suomen kristityt saarnaajat ovat hyvin samanlaisella argumentaatiolla liikkeellä UFO puolen harrastajat. Tämä on hyvä asia, että Enkeleistä ja muista hyvin samankaltaisia näkemyksiä.

 

Jouko Piho on löytänyt Slim Millin.

Raamattuteoreetikot lyövät kättä ufoteoreetikkojen kanssa. Asia on sama, sanat vain ovat merkitykseltään eri, mutta molemmin puolin Jeesuksesta ja Pelastuksesta. Samaa porukkaa.




Missä kaksi uskovaisto tapaa; siellä nähdään UFOja ja saadaan viestejä Jeesukselta. Tälläinen koko kansan kristinusko elää Suomessa vahvasti.



Erityisesti Leo Meller on kunnostautunut UFO-Uskonto piireissä vahvasti. 



Leo Mellerillä on ainoa mukavia juttuja ja niitä on kiva kuunnella.