perjantai 29. tammikuuta 2021

Kanavointi

 UFO piireissä harrastetaan paljon ns. kanavointia.

(engl. channeling). Kanavoinnilla tarkoitetaan menetelmää, jossa psyykikko eli kanavoija toimii välittäjänä fysikaalisen maailman ja henkimaailman välillä. Kanavoijien kautta on väitetysti saatu viestejä edesmenneiltä henkilöiltä kuten Moosekselta, Jeesukselta, Kungfutselta, Albert Einsteinilta ja John Lennonilta, tai epämääräisiltä ”ihmisten ymmärtämiskyvyn ylittäviltä” energiaolennoilta. Joskus henget ovat aikaisemmin tuntemattomia, eli ainoat yhdyssiteemme heihin (ja todisteemme heistä) ovat kanavoijan väitteet.

Kanavointi voidaan suorittaa valvetilassa tai transsissa. Transsissa kanavoija luovuttaa kehonsa henkiolennon hallintaan, ja viesti välittyy motoristen automatismien avulla (esim. automaattikirjoitus). Myös Ouija-lautaa voidaan hyödyntää kanavoinnissa.

https://www.skepsis.fi/Ihmeellinen/kanavointi.html

Tässä en mene sanomaat mitään onko kanavointi totta vai. Itse kun kirjoitan niin teksti yleensä tulee ilman miettimästä ja pystyn kirjoittamaan samaa vauhtia kuin ajattelen. Sanat vain soljuvat näppäimistölle ilman, että tarvitsee tietoisesti miettiä mitä kirjoitan. Onko se kanavointia? En tiedä, ehkä. 

https://www.kuudesaisti.net/mystiikka/kiinnostaako-kanavointi-7-ohjenuoraa-kanavoinnin-aloittamiseksi

Itsellä on kyllä paranormaaleja kokemuksia mutta ovatko ne totta on silti aiheellinen kysymys. Ovatko kokemukset vilkkaan mielikuvituksen tuotetta voi objektiivisesti totta on aiheellinen pohdinnan aihe. Osassa ufo toiminnassa pyörii raha. Itse suosittelen, että ei ehkä kannata maksaa kaikesta. Täytyy muistaa, että osa ufo touhusta pyörii rahan ympärillä. 

https://www.sieluolemus.fi/kanavointi-konsultointi/

Kannattaako kanavoinnista maksaa? Itse sen kyllä kanavoi rahasta mutten tee sitä ilmaiseksikaan. Kanavointi ja muu on sen verran raskasta ettei sitä kyllä ilmaiseksi jaksa tehdä eli siinä mielessä ymmärrän, että kanavoinnista ja muista energiahoidoista joutuu maksamaan: ei sitä kukaan jaksa ilmaiseksi tehdä pidemmän päälle. Lisäksi tietysti tarvikkeet ja toimitilat maksavat eli kyllä kustannuksia kanavoinnissakin on. 

Kaikki tieto Jumalasta ja henkimaailmoista on tullut ihmisen kautta. Informaatio tapahtuu periaatteessa kahdella eri tavalla, ihminen voi olla välittäjänä passiivisesti aivan kuin toinen olento käyttäisi ihmistä välikappaleena, tällöin voidaan tilanteesta riippuen korostaa erilaisia vivahteita ja puhua profeetasta, unissasaarnaajasta, kanavoijasta, telepatiasta, välittäjästä, näkijästä, meediosta, noidasta jne. Ihminen voi olla myös itse havainnoija.

https://www.rajatieto.com/paraparticle/kanavointi.html

https://www.jennikivikoski.fi/kanavoinnit

Lääketieteellinen näyttö energiahoitojen kyvystä on heikkoa. Tiede ei oikeastaan muutenkaan tunne paranormaaleja ilmiöitä. Tosin paranormaaleja ilmiöitä on tutkittu "oikeiden tiedemiesten" taholta. Jotkut ovat sitä mieltä, että paranormaalit ilmiöt ovat (tai ainakin vähintään mahdollisia) mutta kunnon tieteellinen näyttö puuttuu. Osittain tämä johtuu siitä, että paranormaalit ilmiöt ovat niin riippuvaisia olosuhteista ja kokijasta. Toiselle todellinen voi olla toiselle satua.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3253176/kanavointi

Monella on kuitenkin paranormaaleja kokemuksia. Itselläkin on paranormaaleja kokemuksia. Subjektiivisesti tosia, mutta silti niitä ei voi mitenkään varmistaa.

Nyky UFO filosofia poikkeaa siinä mielessä, että UFO ilmiöt ovat pitkälti paranormaaleja: eivätkä avaruusaluksa. Perinteiset fyysiset avaruusalukset ovat mukana mutta UFO ajattelu on siirtynyt enemmän paranormaalin puolelle. Perinteiset ufotutkijat tutkivat vielä fyysisiä aluksia. 










keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Salaliittoteoriat

 Nykyään liikkuu paljon ns. salaliittoteoriota. Suurin osa niistä on satua ja kuvitelmia eivätkä perustu mihinkään todellisuuteen. UFO puolella näitä on paljon.

Poliittinen epävarmuus ja todellisuuden kompleksisuus ovat oivallinen kasvualusta salaliittoteorioille. Monessa salaliittoteoriassa on kuitenkin totuuden siemen. Monet Trumpin kannattajista uskoivat mm. Deep Stateen jne. Lienee selvää kaikille, että kyllä yhteiskunnassa toimii sellaisia voimia, joilla yhteisiä arvoja ja tavoitteita. 

Esimerkiksi Piilaaksossa uskotaan laajasti Singulariteettiin. Singulariteetti ja transhumanismi ovat molemmat merkittäviä ideologeja Yhdysvalloissa. Siellä monet uskovat, että tietokoneet ja ihmiset kehittävät symbioottisen suhteen. Näin on jo pitkälti tapahtunut, 

https://pjarvinen.blogspot.com/2021/01/milta-naytat-videoneuvottelussa.html

Tämä kehitys kiihtyy koko ajan kuten. Kehityksen kiihtyminen on nimenomaan Singulariteetin ydintä. Kehitys kiihtyy kohti ääretöntä. Ihminen on tottunut lineaarisiin prosesseihin ja monelle tulee yllätys kehitys exponentiaalisuus. Myös korona on luonteeltaan exponentiaalinen tauti. 

http://annakontula.fi/2021/01/04/ihminen-luotiin-tyottomaksi/

Yhteiskunnan arvot joutuvat kovalle koetukselle Superälyn vahvistuessa. Perinteiset käsitteet menettävät merkityksensä. Esim. työ pitää uudelleen määritellä, koska tekoäly kykenee tekemään. Jotkut uskovat, että ihmisen tunneäly  pärjää tekoälylle kilpailussa. Tämä lienee totta ainakin primitiivisten tekoälyjen kanssa. 

https://singularityhub.com/

UFOt ovat monien mielestä hybridejä, joissa yhdistyy biologia ja teknologia. Onko ihmisenkin kehitys vastaava, että teknologia integroidaan osaksi ihmistä. Näin jo jossain määrin tapaktunut. Känny kädessa oleva ihminen on selvästi osa Internettiä. Varsinaiset implantit ovat vasta tulossa. Esim. silmälasit ovat osa tälläistä kehitystä, jossa ihmisen kykyjä lisätään teknologian avulla.

Iso salaliittoteoria on se, että UFOt pidetään poissa julkisesta keskustelusta. Internetissä tietoa on mutta television pääkanavilla sitä ei ole. Ylellä on hyvin vähän asiaa ufoista. Aikanaan 90-luvulla oli Ufovalvojaiset mutta siihen se jäi.

tiistai 26. tammikuuta 2021

Ufovalvojaiset

Aikanaan Suomen YLE:n televisiossa näytettiin ufovalvojaiset tv keskusteluohjelmaa (10.8.1992). Nykyäänhän YLE:llä ei UFOista sanota halaistua sanaakaan. Virallinen Suomi ei tunnusta ufojen olemassaoloa edes teoreettisella tasolla saati sitten konkreettisesti.

Harvoja poikkeuksia on Roswell videon esittäminen.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Israel ja Valon Galaktinen liitto

Israelilainen johtaja vahvistaa, että Valon Galaktinen Liitto on olemassa.

http://paranormaaliblogi.net/index.php/2021/01/11/israelilainen-johtaja-vahvistaa-valon-galaktisen-liiton/


Aikanaan jo Jimmillä tulevassa Ancient Astronaut sarjassa puhuttiin paljon liitosta. Mm. Star Trekin luoja uskoi siihen.

Roswell

 

Roswellin UFOista kiistellään vieläkin. YLEllä ei ola paljoa UFO juttuja ollut.